Pääkirjoitus 30.4.

Tervehdys teille kaikille Pieksämäen talousalueen softaajille ja aiheesta kiinnostuneille henkilöille! Tervetuloa seuraamaan uutta blogia ja osallistumaan harrastukseen joko pelaamisen tai taustajoukkojen tiimoilta.

Airsoft-pieksämäen historiaan on sisältynyt monta vaiherikasta vuotta. Viikonloppu- sekä skenaariopelejä on pidetty lukuisina aiempina vuosina varsin mallikaasti. Pari viimeksi kulunutta vuotta onkin valitettavasti ollut tasaista laskusuhdannetta. Pelejä on jouduttu perumaan enkä ole henkilökohtaisesti ennättänyt panostamaan harrastukseen montaakaan ajatusta. Nyt on tarkoituksena kääntää uusi historianlehti ja herättää horroksesta se kahlittu voimavara  mikä on siivittänyt Airsoft-Pieksämäen suosiota lähialueen harrstajien keskuudessa.

Foorumimme käyttöaste on ollut suoraan verrattavissa pelaajakatoon ja siksi sen ylläpito on tulossa tiensä päähän. Suunnitelmissa on päättää sen hallinta vuoden loppuun mennessä. Monia päällekäisiä julkaisujärjestelmiä ei ole mielekästä ylläpitää. Tavoiteena on astua ulos sosiaalisen median komerosta ja siirtyä reaaliaikaisempaan viestintään tämän blogin, Facebookin ja muiden Some-alustojen kanssa. Uskon tasapuolisen tiedottamisen voimaan ja siihen että kun yhdistämme käytössä olevat voimavaramme saamme alueen Airsoft-harrastuksen uudelleen nousuun, säänöllisesti toimivaksi hammasrattaaksi suomen Airsoft-senen akselirasvassa.

Meillä on 3 uutta pelipaikka, yksi Naarajärvellä sekä Nikkarilassa kaksi erinomaista aluetta jossa sopii temmeltää ja nauttia jännittävistä pelitapahtumista, hyvässä seurassa!

We are back!

Vappupeli 1.5.2015 Naarajärvi, uusi pelipaikka

Perinteinen kevätkauden avajaispeli olisi taas tulossa. Meillä on aina ollut vappupeleissämme on letkeä meininki ja pelaajia 20-40 henkeä. Nyt samalla on kyseessä uuden pelipaikan kastajaiset joten paikalle kannattaa tulla pidemmänkin taipaleen päästä!

——————–

Peli-info

– Perjantaina 1.5
– Klo 12.00 alkaen
– Pelaajaraja 12 taistelijaa
– Pelipaikalla Biokuulapakko!
– Roskaamiskielto (koskee koko pelialuetta sekä parkkipaikkaa)
– Mukaan hihanauhat, sininen ja punainen
– Hyväksytyt silmäsuojaimet
– Sään mukainen taisteluvarustus
– Juomista riittävästi sekä evästä ja kaverit
– Pelit perutaan edellisenä iltana, mikäli pelaajaraja ei täyty

Yrittäkää järjestellä kimppakyydityksiä pelipaikalle. Kyytiä kannattaa kinuta vaikka vanhemmilta, sisaruksilta tai naapurin vaarilta… (ellet saa kyyditystä hyppää vaikka fillarin selkään ja aja p*****e). Muistakaa ilmoitella myös kimppakyydeistä tähän ketjuun (kyyti mistä-minne-ja-takaisin).

—————-

Lyhyet ajo-ohjeet:

Pieksämäen, Mikkelin ja Varkauden suunnasta:
-Aja VT 23 (järvisuomentietä) Pieksämäeltä Kangasniemen suuntaan, käänny 23:lle Jyväskylän suuntaan (ennen Loma-Trioa). Aja noin 1,5 km. Käänny VT 23 ja Linnantien risteyksestä vasemmalle (Lipa-Betoni). Olet perillä.

Kuopion suunnalta:
Aja Suonenjoentietä (72) Pieksämäen ABC-aseman ohi Järvisuomentien risteykseen. Käänny oikealle Kangasniemen suuntaan. Käänny 23:lle Jyväskylän suuntaan (ennen Loma-Trioa). Aja noin 1,5 km. Käänny VT 23 ja Linnantien risteyksestä vasemmalle (Lipa-Betoni). Olet perillä.

Kangasniemeltä:
Aja pieksämäen suuntaan. Käänny 23:lle Jyväskylän suuntaan (Loma-Trion jälkeen). Aja noin 1,5 km. Käänny VT 23 ja Linnantien risteyksestä vasemmalle (Lipa-Betoni). Olet perillä.

Parkkipaikka Lipa-betonin lippujen (VT 23) luona.
Kyltti Offarille

Linkki pelialueen karttaan:
https://www.dropbox.com/s/wporsyc…/2013-04-19%2012.23.35.png

Linkki peli-ilmoittautumiseen / foorumille
http://airsoft-pieksamaki.palstani.com/t919-vappupeli-1-4-n…

—————-

Tervetuloa tutustumaan uuteen pelipaikkaan!
Juha ”julma” Kalliola